Valaistustekninen sanasto

Tärkeimmät valaistustekniset käsitteet
Valaistustekniikkaan liittyy monia erikoistermejä ja periaatteita, kuten kaikkiin erikoisaloihin. Käytämme tiettyjä suureita valonlähteiden ja valaisimien ominaisuuksien ilmaisemiseen.

Alla on selitetty käsitteistä tärkeimmät.

Värintoisto (CRI tai Ra)

Värintoistovaatimukset vaihtelevat käyttötarkoituksen mukaan. Luonnollinen värintoisto on aina ihanteellisin vaihtoehto. Huonompi värintoisto ei koskaan tuo lisäarvoa.

Värintoiston mittana on valonlähteen kyky toistaa värejä, mitä ilmaistaan yleisimmin värintoistoindeksillä (Ra). Värintoistoindeksi saadaan vertaamalla valonlähteen värintoistokykyä vertailuvalonlähteeseen. Tähän käytetään kahdeksaa standardoitua värinäytettä. Valo saa sitä korkeamman Ra-arvon, mitä vähemmän värien poikkeamia havaitaan. Valo, jonka Ra on 100, toistaa värit optimaalisesti vertailuvaloon verrattuna. Mitä alempi arvo, sitä huonompi värintoisto.

Värintoistoindeksi tulee aina ilmoittaa yhdessä värilämpötilan (Tf) kanssa.

Esimerkkejä Ra-indekseistä:

  • Hehkulamppu 100
  • Halogeenilamppu 100
  • Päivänvalo 100
  • Täysväriloisteputki 85
  • Erikoissävyinen loisteputki 95
  • Monimetallilamppu 85–92
  • Yksivärinen loisteputki 52
  • Elohopeahöyrylamppu 50
  • Suurpainenatriumlamppu 20

Värilämpötila (kelvin, K)

Valonlähteestä tulevan valon värilämpötila määritellään suhteessa mustan kappaleen säteilyyn ja esitetään Planckin lämpötilakäyrän mukaisessa värikoordinaattijärjestelmässä. Esimerkiksi lämpimänvalkoisen hehkulampun värilämpötila on 2 700 K. Päivänvaloa muistuttavan valonlähteen värilämpötila voi olla 6 000 K. Värilämpötila tulee aina ilmoittaa yhdessä värintoiston kanssa.

Valon väri

Valon koettua väriä voidaan kuvata suhteellisen hyvin värilämpötilan avulla. Värit voidaan jakaa kolmeen pääryhmään:

  • Lämmin sävy < 3 000 K
  • Valkoinen valo 3 300–5 000 K
  • Päivänvalo > 5 000 K

Vaikka valonlähteiden valon väri olisi sama, niiden värintoisto-ominaisuudet voivat vaihdella spektraalisen koostumuksen erojen vuoksi.

Valaistusvoimakkuus (luksi, lx)

Valaistusvoimakkuus kuvaa valaistulle pinnalle lankeavan valon määrää.
Valaistusvoimakkuus on 1 luksia, kun 1 lumenin valovirta jakautuu tasaisesti 1 neliömetrin pinnalle.

Valo ja säteily

Valolla tarkoitetaan silmän havaitsemaa elektromagneettista säteilyä, joka asettuu noin 380–780 nanometrin aallonpituudelle. Tämä alue muodostaa vain hyvin pienen osan (spektrin) säteilyn koko aallonpituusalueesta.

Luminanssi (kandela/neliömetri, cd/m2)

Luminanssi kuvaa silmän kokemaa pinnan tai valonlähteen kirkkautta.

Valotehokkuus (luumen/watti, lm)

Valotehokkuus kuvaa yhden kulutetun vatin tuottaman valon määrä luumeneina. Samalla sitä voidaan käyttää valonlähteen taloudellisuuden mittana.

Valovirta (luumen, lm)

Valovirralla tarkoitetaan valonlähteen näkyvän säteilyn määrää kokonaisuudessaan. Valovirta on valotehon mitta, jota voidaan erityistapauksissa ilmaista myös watteina (W).

Valovoima (kandela, cd)

Valonlähde säteilee tavallisesti valoa vaihtelevalla teholla ja moneen suuntaan. Valovoimalla ilmaistaan tiettyyn suuntaan kohdistuvan valon määrää.

Spotlight Halogen